Kaikessa oman kampauksen, meikin, puvun yms. miettimisessä meinaa välillä unohtaa, että myös Sulho tulee pukea omia häitään varten. Keskustellessamme olimme yksimielisiä siitä, että musta puku on siisti vaihtoehto ja sille on vielä käyttöä häiden jälkeenkin. Koska Sulho ei ole enää moneen vuoteen mahtunut rippi tai yo-pukuunsa, tuli uuden puvun hankinta tällä tavoin ajankohtaiseksi. En ollut ikinä kuullut, että pukuja voi tilata netistä omilla mitoilla, mutta nykyään sekin on mahdollista. Sulho tilasi oman pukunsa Suitopian kautta. Väri- ja materiaalivalikoima oli valtava. Jännityksellä odotamme, kuinka se tulee istumaan.

 

Kun puku on hoidossa, minulle jäi aikaa miettiä, mitä haluaisin Sulhoni kaulassa juhlapäivänä nähdä. Mielestäni plastron olisi makea, ja ainakin tämän artikkelin mukaan sitä voi ihan tumman puvunkin kanssa käyttää. Kravatin värejä miettiessä isäni oli selvittänyt jostakin, että helmen harmaa on ilmeisesti perinteinen väri sulhasella. Toinen yleinen vaihtoehto kai on valita solmio morsiemmen puvun tai kukkien mukaan. Helmen harmaa on ilmeisesti sävyltään alla olevan näköinen.

(Kuva: Paitakauppa.fi)

 

-Neiti Lokakuu-