Kävimme hakemassa alkoholijuomat häihin Virosta. Menimme Eckerolinella yli auton kanssa ja kävimme ostamassa juomat Super Alkosta (Tunnetaan myös viina rannasta palvelusta) ja Sikupillin Prismasta. Havaitsimme, että Super Alkossa hinnat olivat jopa hieman halvemmat kuin Prismassa. Hintoja katsoessa kannataa huomioida, ettei niissä ole pantin hintaa lisättynä. Meillä tuli 1,92 e lisää hintaa per laatikko, kun panttimaksut lisättiin niihin. Jotain, esim. olutta olisi saanut laivalta hieman halvemmalla, mutta meistä oli helpompi vain roudata kaikki samantien autoon, kun oli maista ostanut. Laskimme, että pelkästään häissä tarjottavien juomien hakeminen matkan kanssa tuli noin 200 e halvemmaksi, kuin mitä vastaavien tuotteiden ostaminen kotimaasta olisi maksanut. Lisäksi muutamat ihmiset tulevat saamaan kiitokseksi viskiä, mikä oli maissa myös joissakin tapauksissa laivaa ja Suomea huomattavasti halvempaa.

Mukaan tarttui tummaa ja tavallista olutta, kuivaa omenasiideriä, makeaa päärynäsiideriä, lonkeroa, punaista-, valkoista- ja kuohuviiniä häitä varten. Kotiin tuomisena lähti pullo Absinttia, kun kaveri viime viikonloppuna sen puutteesta meidän varsin muuten kattavassa baarikaapissa totesi.

 

 

-Neiti Lokakuu-