Tykkään siitä, että kaikki pakolliset asiat on mahdollisimman varhain hoidettu pois alta. Kun päätös naimisiin menosta syntyi 4 kuukautta ennen hääpäivää, pääsimme heti seuraavalla viikolla pyytämään avioliiton esteiden tutkintaa omasta kirkkoherravirastostamme. Siellä sovimme tulevista kuulutuksista. Koska emme mene kotiseurakuntamme alueella naimisiin, saimme mukaamme vihkiraamatun ja Rakkauden lahja kirjan, jossa on piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Saimme myös kuulla, ettei oman seurakuntamme papit tule x-alueen ulkopuolelle vihkimään, kun heillä on niin paljon töitä omalla alueellaankin. Se oli minusta ihan ymmärrettävää.

Menemme tosiaan naimisiin entisen kotikyläni kirkossa, paikkakunnalla jossa vanhempani vielä asuvat. Kirkon saimme veloituketta käyttöömme, kun vanhempani ovat kys. seurakunnan jäseniä. Kys. kirkkoherran virastosta sitten ilmoittivat, että heidän papit vihkivät vain oman seurakunnan jäseniä. Se oli myös ihan ymmärrettävää seurakunnan näkökulmasta mielestäni. Siitä huolimatta meinasin vetää palkokasvin nenään mielessäni panoikoidessani siitä, kuinka sitten tulemme pääsemään naimisiin, jos se homma ei kenellekkään kuulu. Onneksi täällä kirkkoherranvirastossa oli sanottu, että voimme kauniisti pyytää jotain pappia henkilökohtaisesti meidät vihkimään.

Alusta saakka olin toivonut, että entinen rippipappini, joka on kastanut  myös kummityttömme pääsisi meidät vihkimään. Seurasi pitkät pari viikkoa, kun odottelin hänen palaavan lomalta töihin. Puhuessani hänen kanssaan puhelimessa olin kovin helpottunut. Hän oli aivan yhtä ystävällinen ja lempeä kuin muistinkin. Pappi totesi, että tietenkin heidän alueen vihkimiset kuuluvat heidän työhön. Hänellä vielä sattui olemaan työvuoro sinä lauantaina, joten hän tulee meidät henkilökohtaisesti vihkimään. Ja niin oli taas morsiammella yksi huoli vähemmän.

-Neiti Lokakuu-