Tykkään tehdä paljon asioita itse. Häissä kuitenkin törmää väistämättä siihen, että on pakko ottaa juhlakalun rooli, jolloin joutuu jakamaan tehtäviä eteenpäin. Omissa häissäni en meinaa ruveta siivoamaan, niin kuin valmistujaisissani kävi. Tässä Eräänä iltana Dahlia kävi meillä syömässä ja keskustelimme hänen kanssaan häitä edeltävästä päivästä. Pohdiskelin ääneen sitten noita kynsilakkajuttuja, mietin, kärsiiköhän ne kun kantelen kuitenkin siellä pöytiä paikoilleen ja teen muita valmisteluita. Molemmat totesivat siihen hämmästyneen kuuloisina, ettei se ole sinun homma. Kuulema jo perjantaina juhlapaikalla tulee olemaan paljon ihmisiä, jotka sen voi tehdä. Minun tehtäväni olisi kuulema olla jossain muualla ja rentoutua.

Itse en kyllä tuollaista ymmärtänyt lainkaan, minusta on kiva tehdä erillaisia asioita. Lisäksi minä olen pääasiassa hoitanut häihin liittyvän miettimisen Sulhon kanssa. Jotenkin tuntuu hyvin oudolta, etten voisi muka olla paikalla varmistamassa, että asiat menevät ns. oikein. Niinkuin me ne haluamme.

 

-Neiti Lokakuu-